perjantai 24. elokuuta 2012

Kesäloma


Koulujen alun myötä alamme päästä normaaliin rytmiin harkkojenkin osalta. Olemme nyt kaikki lukiossa ja kuulumme urheiluakatemiaan. Lukioon perustetun voimistelulinjan myötä käymme aamuharjoituksissa kolme kertaa viikossa normaalien iltaharjoitusten (5-6 krt/vko) lisäksi.

Kevään jälkeen yhden tytön lopetettua ja toisen siirtyessä Helsinkiin opiskelemaan ja voimistelemaan, joukkueeseemme jäi kevään kisakokoonpanosta vain neljä tyttöä. Kaksi juoniorisarjaan yli-ikäistä tyttöä pääsevät nyt kisaamaan sarjavaihdon myötä. Kilpailemme nyt 16-18v. SM-sarjassa kuuden tytön kokoonpanolla.


Kesälomaan kuului matkustelua niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Atti valittiin Venäjällä järjestettävälle opiskeluleirille ja vietti siellä kesän alusta kaksi viikkoa. Marie, Satu ja Kati kiersivät kuukauden Eurooppaa sekä Jenna, Jemina ja Elle osallistuivat ohjaajina seuran järjestämälle leirille Ivaloon.










               Ehdimme nähdä myös toisiamme, kun kävimme joukkueen kesken Jennan mökillä.




                                     
                                                     
                                                   
Harjoittelua emme myöskään kesälomalla unohtaneet, vaan teimme ahkerasti meille annetut kesäharjoitteet sekä kävimme muutaman kerran viikossa harjoituksissa.
Kotkan Meripäivien jälkeen lähdimme innokkaina opettelemaan syksyn uutta keilaohjelmaa Kisakallioon. Olimme leirillä kolme päivää ja saimme ohjelman kokonaan valmiiksi. Emme tietenkään paljasta ohjelmasta tai sen tekijästä vielä mitään! ;) Leiriin maihtui niin uimista, hyvää ruokaa, paljon treenausta ja tietysti kipeitä paikkoja!

Leirin jälkeen jatkoimme ohjelman harjoittelua kotisalilla. Kahtena päivänä osallistuimme myös Annelin aamuharjoituksiin kun Ovo Team, Ovo Akatemia ja Ovo Juonior Team olivat Kotkassa leireilemässä.

Kesän aikana juhlimme myös joukkueen ensimmäisiä täysi-ikäisiä kun Satu ja Kati täyttivät 18 vuotta! 


Nyt jatkuu kova treenaaminen syksyn kilpailuja kohti!


 

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kuka sinne helsinkiin meni? ja mihin joukkueeseen meni helsingissä :)? mitä meni opiskelemaaan sinne?

Anonyymi kirjoitti...

Ketä siinä Annelin kilpasarjassa voimistelee?

Unknown kirjoitti...

Helsinkiin lähti siis Sara, joka pääsi Ovo Akatemiaan voimistelemaan ja opiskelee lukiossa!(-: Valitettavasti muiden joukkueiden kokoonpanoista me ei täällä puhuta, kun se ei meille kuulu! Sen näkee sitten kisoissa(-:

Anonyymi kirjoitti...

onko se siis fosforit vai se kilpa?

Unknown kirjoitti...

Siis Ovo Akatemia Fosforeihin! :-)

Anonyymi kirjoitti...

kiva blogi :) kenen kanssa sara asuu helsingissä? jos anne vielä valmetaa teitä nii ei kai se oo helsinkiin muuttanut ?

Unknown kirjoitti...

Kiitos paljon, vaikka vähän vaiheessa tämä blogi onkin vielä. ;) Sara siis muutti yksin Espooseen ja Anne jatkaa meidän valmentamista aivan normaalisti!